kauna

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kauna (9)

  1. (kasvianatomia) heinäkasvien kukassa sisähelpeiden sisäpuolella oleva pieni lehtimuodostuma
    Turvotessaan kaunat työntävät helpeet toisistaan erilleen ja aukaisevat siten rukiin kukan.
  2. jyvästä jauhettaessa irtoava kuori
    Kaunat erotetaan seulomalla.
  3. (kuvaannollisesti) hitunen, muru
    Taivaalta putoilee hiljalleen lumen kaunoja.
    Sinussa ei ole järjen kaunaakaan.
  4. itsepintainen katkera, kateellisuus, kostonhimoinen vihantunne jtk. kohtaan, salaviha, närä
    Kantaa kaunaa

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: [ˈkɑ̝unɑ̝]

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kauna kaunat
genetiivi kaunan kaunojen
(kaunain)
partitiivi kaunaa kaunoja
akkusatiivi kauna;
kaunan
kaunat
sisäpaikallissijat
inessiivi kaunassa kaunoissa
elatiivi kaunasta kaunoista
illatiivi kaunaan kaunoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kaunalla kaunoilla
ablatiivi kaunalta kaunoilta
allatiivi kaunalle kaunoille
muut sijamuodot
essiivi kaunana kaunoina
translatiivi kaunaksi kaunoiksi
abessiivi kaunatta kaunoitta
instruktiivi kaunoin
komitatiivi kaunoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kauna-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

Idiomit[muokkaa]

kantaa kaunaa
olla (usein kätketysti) katkera ja vihainen

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kauna Kielitoimiston sanakirjassa
  • kauna Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.