epeli
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
epeli (6)
- (leikkimielinen) veijari
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈepeli/
- tavutus: e‧pe‧li
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | epeli | epelit |
| genetiivi | epelin | epelien epeleiden epeleitten |
| partitiivi | epeliä | epeleitä epelejä |
| akkusatiivi | epeli; epelin |
epelit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | epelissä | epeleissä |
| elatiivi | epelistä | epeleistä |
| illatiivi | epeliin | epeleihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | epelillä | epeleillä |
| ablatiivi | epeliltä | epeleiltä |
| allatiivi | epelille | epeleille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | epelinä | epeleinä |
| translatiivi | epeliksi | epeleiksi |
| abessiivi | epelittä | epeleittä |
| instruktiivi | – | epelein |
| komitatiivi | – | epeleine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | epeli- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
mahdollisesti kieltoverbin partisiipista epä, kuten ehkä epakko ja epattokin[1]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X. Hakusana epeli.