mutta

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Konjunktio[muokkaa]

mutta

  1. (rinnastuskonjunktio) adversatiivinen konjunktio, joka yhdistää kaksi rinnakkaista toistensa vastakkaismerkityksiä sisältävää lausetta
    Heli tuli paikalle ajoissa, mutta Jaakko ei.
    Olisin halunnut lähteä heidän mukaansa, mutta en ehtinyt.
  2. vastakohtaparin edellinen jäsen sisältää us. myönnytyksen: tosin, kyllä, vaikkakin tms.; jälkimmäinen jäsen ilmaisee us. varauksen, tarkennuksen tm. lisäyksen: kuitenkin, sittenkin, joka tapauksessa
    Hän on nyt työmatkalla mutta palaa huomenna.
    Yritin suostutella häntä mutta turhaan.
  3. erik. liittämässä tähdennystä, täsmennystä, selitystä, perustelua tms. edeltävään ilmaukseen
    Kaikki olivat innoissaan asiasta mutta varsinkin Matti.
    Se ruoka on hyvää mutta myös terveellistä.
  4. aloittamassa vastaväitettä tai sen sävyistä kysymystä
    En nyt viitsisi lähteä kauppaan. -Mutta mehän sovimme, että lähdet.
    Mutta voiko sellainen käytännössä onnistua?
  5. aloittamassa anteeksipyyntöön liittyvää kysymystä, pyyntöä, vaatimusta, väitettä, selitystä tms.
    Anteeksi, mutta voisitteko kertoa, missä kirjasto on?
    Suokaa anteeksi, mutta täällä ei nyt ole enää vapaita paikkoja.
  6. liittämässä edellä esitettyyn ilmausta, joka tuo esiin uuden aiheen, ajatuksen, käänteen tai merkitystä vailla aloittaa esityksen
    Mutta aluksi täytyy hieman valaista asiaa.
    Ei mutta lähdetäänpäs kävelylle kun on noin kaunis sää!
  7. erik. kysymyksissä ja huudahduksissa, jotka ilmaisevat hämmästystä, ilahtumista, nuhtelemista, kiusoittelua, harmia, välinpitämättömyyttä tms.
    Mutta sehän on aivan uskomatonta!
    Melko kallishan se on, mutta olkoon!

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈmut̪ːɑ/
  • tavutus: mut‧ta

Etymologia[muokkaa]

Sana on peräisin muu-pronominista. Yhden teorian mukaan sen yksikön partitiivista, muuta-sanasta[1], joilloin merkityksenkehitys lienee seuraavanlainen: ’ei muuta kuin’ > ’ainoastaan’ > ’vaan’ > ’mutta’[2].

Toisen teorian mukaan sanassa on sama -tta-pääte, joka esiintyy myös konjunktioissa että ja jotta. Päätteen on arveltu ilmaisevan vailla olemista, kautta kulkemista tai tapaa.[3]

Kolmannen teorian mukaan -tta on abessiivin sija pääte, jolloin muuta olisi alkuaan ollut *muutta ’ilman muuta’[4].

Käännökset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • mutta Kielitoimiston sanakirjassa

Substantiivi[muokkaa]

mutta

  1. (puhekieltä) vastaväite
    Ei mitään muttia!
  2. (puhekieltä) ongelma
    Valitettavasti asiassa on yksi mutta.

Käännökset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • mutta Kielitoimiston sanakirjassa

Kambera[muokkaa]

Verbi[muokkaa]

mutta

  1. oksentaa

Ruotsi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

mutta yl. (1) (yks. määr. muttan[luo], mon. epämäär. muttor[luo], mon. määr. muttorna[luo])

  1. (alatyyliä) naisen sukuelimet

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393–394. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
  2. Hakulinen, Lauri: Luennot suomen kielen partikkeleista. Toimittaneet Yrjo Lauranto ja Tapani Lehtinen. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1999. ISBN 951-45-88908. s. 59-60
  3. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  4. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X.