klinga

Ruotsi

Substantiivi

klinga yl. (1) (yks. määr. klingan [luo], mon. epämäär. klingor [luo], mon. määr. klingorna [luo])

1. miekan terä

Verbi

klinga (1)

1. kilistä
2. sointua
3. kuulostaa, olla jonkin sävy

Taivutus

Taivutus – klinga
Persoonamuodot
muoto	aktiivi	passiivi
preesens	klingar [luo]	klingas
imperfekti	klingade	klingades
supiini	klingat	klingats
imperatiivi	klinga	–

Nominaalimuodot

• aktiivin infinitiivi: klinga
• passiivin infinitiivi: klingas
• aktiivin part. prees: klingande[luo]
• passiivin part. prees: klingandes
• part. perf.: yl. klingad, n. klingat, määr./mon. klingade

Aiheesta muualla

• klinga Svenska Akademiens ordbokissa SAOBissa (ruotsiksi)