elf

Englanti

Substantiivi

elf (monikko elves)

1. tonttu (joulupukin apulainen)
2. (fantasiakirjallisuudessa) haltija, haltia

Hollanti

Numeraali

elf

1. (kardinaaliluku) yksitoista

Substantiivi

elf m./f. (monikko elfen)

1. haltia

Saksa

Numeraali

elf

1. (kardinaaliluku) yksitoista

Taivutus

Taivutus
Attribuuttina, ilman pronomineja
sijamuoto	epämääräinen	määräinen
nominatiivi	elf + subs. mon.	die elf + subs. mon.
akkusatiivi	elf + subs. mon.	die elf + subs. mon.
datiivi	elf + subs. mon.	den elf + subs. mon.
genetiivi	elfer + subs. mon.	der elf + subs. mon.
Attribuuttina, possessiivipronomineilla
sijamuoto	epämääräinen	määräinen
nominatiivi	elf meiner + subs. mon.	meine elf + subs. mon.
akkusatiivi	elf meiner + subs. mon.	meine elf + subs. mon.
datiivi	elfen meiner + subs. mon.	meinen elf + subs. mon.
genetiivi	elfer meiner + subs. mon.	meiner elf + subs. mon.
Substantiivisena, ilman pronomineja
sijamuoto	epämääräinen	määräinen
nominatiivi	elf	die elf
akkusatiivi	elf	die elf
datiivi	elfen	den elfen
genetiivi	elfer	der elf