velo

Suomi

Verbi

velo

1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä velkoa
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä velkoa
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä velkoa

Espanja

Substantiivi

velo m. (monikko velos)

1. huntu

Ido

Substantiivi

velo (yksikön akkusatiivi velon; monikko veli, monikon akkusatiivi velin)

1. harso, huntu
2. purje

Italia

Substantiivi

velo m. (monikko veli[luo])

1. huivi, huntu

Etymologia

latinan sanasta vēlum

Verbi

velo

1. indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä velare