sinka

Ruotsi

Substantiivi

sinka yl. (1) (yks. määr. sinkan [luo], mon. epämäär. sinkor [luo], mon. määr. sinkorna [luo])

1. sinkilä; korkorauta

Verbi

sinka (1)

1. (puunjalostus) sinklata
2. sinkilöidä
3. viivyttää, hidastaa
4. viivytellä, aikailla

Taivutus

Taivutus – sinka
Persoonamuodot
muoto	aktiivi	passiivi
preesens	sinkar [luo]	sinkas
imperfekti	sinkade	sinkades
supiini	sinkat	sinkats
imperatiivi	sinka	–

Nominaalimuodot

• aktiivin infinitiivi: sinka
• passiivin infinitiivi: sinkas
• aktiivin part. prees: sinkande [luo]
• passiivin part. prees: sinkandes
• part. perf.: yl. sinkad, n. sinkat, määr./mon. sinkade