lokatiivi
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]lokatiivi (5)
- (kielitiede) joissakin kielissä esiintyvä sijamuoto, joka ilmaisee paikkaa tai sijaintia
- (kielitiede) olosija, yleisnimitys paikallissijoille. Esim. suomen inessiivi ja adessiivi ovat lokatiiveja.[1]
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | lokatiivi | lokatiivit |
| genetiivi | lokatiivin | lokatiivien (lokatiivein) |
| partitiivi | lokatiivia | lokatiiveja |
| akkusatiivi | lokatiivi; lokatiivin |
lokatiivit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | lokatiivissa | lokatiiveissa |
| elatiivi | lokatiivista | lokatiiveista |
| illatiivi | lokatiiviin | lokatiiveihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | lokatiivilla | lokatiiveilla |
| ablatiivi | lokatiivilta | lokatiiveilta |
| allatiivi | lokatiiville | lokatiiveille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | lokatiivina | lokatiiveina |
| translatiivi | lokatiiviksi | lokatiiveiksi |
| abessiivi | lokatiivitta | lokatiiveitta |
| instruktiivi | – | lokatiivein |
| komitatiivi | – | lokatiiveine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | lokatiivi- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Huomautukset
[muokkaa]- Nykysuomea edeltäneessä kantakielessä on oletettavasti ollut lokatiivisija, jonka ”nykymuotoinen” sijapääte olisi -na tai -nä vokaalisoinnun mukaisesti eli kodin lokatiivi olisi kotona. Lokatiivia vastannee nykysuomessa lähinnä essiivisija.
Etymologia
[muokkaa]- latinan sanasta locus ’paikka’
Käännökset
[muokkaa]1. joissakin kielissä esiintyvä sijamuoto, joka ilmaisee paikkaa tai sijaintia
|
|
Liittyvät sanat
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Tieteen termipankki: Kielitiede: lokatiivi . Viitattu 29.12.2024