juro
 |
Suomi[muokkaa]
Adjektiivi[muokkaa]
juro (1) (komparatiivi jurompi, superlatiivi juroin) (taivutus[luo])
- vähäpuheinen ja totisen oloinen, jäyhän yksitotinen ja usein omissa oloissaan paikallaan pysyvä
- Matti osoittautui mukavaksi kaveriksi vaikka vähän juro onkin.
- Jurot kalat eivät hevin ui pyydykseen.
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈjuro/
- tavutus: ju‧ro
Käännökset[muokkaa]
Liittyvät sanat[muokkaa]
Synonyymit[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
Vastakohta[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- juro Kielitoimiston sanakirjassa
Espanja[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
juro m. (monikko juros)
- pysyvä omistusoikeus
- (historia) eläke (vastineeksi kruunulle lainatuista rahoista tai kuninkaan myöntämänä)
Liittyvät sanat[muokkaa]
Verbi[muokkaa]
juro
- (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä jurar