viikingit

Suomi

Substantiivi

viikingit (5-G) (kol­lek­tii­vi­nen)

1. skandinaavien noin 800–1000-luvuilla toimineet joukot, jotka harjoittivat meritse kaupankäyntiä ja ryöstelyä

Käännökset

1. noin 800–1000-luvuilla kaupankäyntiä ja ryöstelyä harjoittaneet skandinaavijoukot

englanti: Vikings norja (bokmål): vikinger norja (riksmål): vikinger norja (nynorsk): vikingar

ranska: vikings m. ruotsi: vikingar saksa: Wikinger m. tanska: vikinger

Liittyvät sanat

• varjagit, normannit

Substantiivi

viikingit

1. monikon nominatiivimuoto sanasta viikinki
2. monikon akkusatiivimuoto sanasta viikinki