viikinki
 |
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]- noin 800–1000-luvuilla viikinkeihin kuulunut henkilö
- kuka tahansa viikinkiajan (n. 800–1050) skandinaavi
- (leikkimielinen, erit. urheilussa) skandinaavi; ruotsalainen, tanskalainen tai norjalainen
- Tanskan viikingit eivät pelkää sähköpulaa (T&T)
- (slangia) Viking Lotto
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈʋiːkiŋki/
- tavutus: vii‧kin‧ki
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | viikinki | viikingit |
| genetiivi | viikingin | viikinkien (viikinkein) |
| partitiivi | viikinkiä | viikinkejä |
| akkusatiivi | viikinki; viikingin |
viikingit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | viikingissä | viikingeissä |
| elatiivi | viikingistä | viikingeistä |
| illatiivi | viikinkiin | viikinkeihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | viikingillä | viikingeillä |
| ablatiivi | viikingiltä | viikingeiltä |
| allatiivi | viikingille | viikingeille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | viikinkinä | viikinkeinä |
| translatiivi | viikingiksi | viikingeiksi |
| abessiivi | viikingittä | viikingeittä |
| instruktiivi | – | viikingein |
| komitatiivi | – | viikinkeine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | viikingi- | |
| vahva vartalo | viikinki- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]viikinkiaika, viikinkialus, viikinkihauta, viikinkikulttuuri, viikinkilaiva, viikinkipäällikkö, viikinkiretki
Aiheesta muualla
[muokkaa]- viikinki Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Heikkilä, Tuomas. Viikingit. Euroopan synty. Keskiajan historia. Edita. Helsinki. 2004. ISBN 951-37-4182-6: s. 88–89