kuin

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Adverbi[muokkaa]

kuin

  1. (puhekieltä) kuinka
    Kuin kauan siihen menee?
  2. (puhekieltä) kuinka niin? miksi kysyt tätä/tuota/sitä?
    Oletkos käynyt tänään kotona?En. Kuin?

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkui̯n/
  • tavutus: kuin

Liittyvät sanat[muokkaa]

Rinnakkaismuodot[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kuin Kielitoimiston sanakirjassa

Konjunktio[muokkaa]

kuin

  1. (vertailukonjunktio) komparatiivisessa vertailurakenteessa vertailtavaa kohdetta edeltävä sana
    suurempi kuin kerrostalo
  2. käytetään myös vertauskuvassa kuvailtaessa vertauksellisesti
    laulaa kuin ruisrääkkä
  3. (alistuskonjunktio) esiintyy usein ikään-sanan kanssa; sillä tavalla, että voisi luulla, että (ilmaisee päälauseen tapahtuman olevan teeskentelyä, jolla luodaan harhakuva sivulauseen tapahtumasta)
    Hän oli (ikään), kuin ei olisi huomannut mitään.

Etymologia[muokkaa]

Sana on ku-pronominivartalon monikon instruktiivi. Sana on kehittynyt adverbista konjunktioksi.[1]

Vastineita sukukielissä: karjalan ku ja kui ’kuinka; kun, kuin’, lyydin ku ja kui ’kun, kuin, jos, koska; kuinka’, vepsän ku ja kui ja viron kui ’kuinka; kun, kuin, koska, jos’.[2]

Kuin sanasta on kehittynyt sana kun ja näiden välinen ero on keinotekoinen[3].

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Rinnakkaismuodot[muokkaa]
  • (murteellinen) ko
  • (vanhahtava) kuni

Idiomit[muokkaa]

  • kuin vettä vaan - helposti

Substantiivi[muokkaa]

kuin

  1. (taivutusmuoto) monikon instruktiivimuoto sanasta kuu
  1. Hakulinen, Lauri: Luennot suomen kielen partikkeleista. Toimittaneet Yrjo Lauranto ja Tapani Lehtinen. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1999. ISBN 951-45-88908.
  2. Hakulinen, Lauri: Luennot suomen kielen partikkeleista. Toimittaneet Yrjo Lauranto ja Tapani Lehtinen. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1999. ISBN 951-45-88908. s. 76
  3. Hakulinen, Lauri: Luennot suomen kielen partikkeleista. Toimittaneet Yrjo Lauranto ja Tapani Lehtinen. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1999. ISBN 951-45-88908. s. 78