kiukuttelu
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]kiukuttelu (2)
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkiu̯kut̪ˌt̪elu/
- tavutus: kiu‧kut‧te‧lu
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kiukuttelu | kiukuttelut |
| genetiivi | kiukuttelun | kiukuttelujen kiukutteluiden kiukutteluitten |
| partitiivi | kiukuttelua | kiukutteluita kiukutteluja |
| akkusatiivi | kiukuttelu; kiukuttelun |
kiukuttelut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kiukuttelussa | kiukutteluissa |
| elatiivi | kiukuttelusta | kiukutteluista |
| illatiivi | kiukutteluun | kiukutteluihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kiukuttelulla | kiukutteluilla |
| ablatiivi | kiukuttelulta | kiukutteluilta |
| allatiivi | kiukuttelulle | kiukutteluille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kiukutteluna | kiukutteluina |
| translatiivi | kiukutteluksi | kiukutteluiksi |
| abessiivi | kiukuttelutta | kiukutteluitta |
| instruktiivi | – | kiukutteluin |
| komitatiivi | – | kiukutteluine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kiukuttelu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]- verbi kiukutella ((vahva) vokaalivartalo kiukuttele-) + johdin -u
Käännökset
[muokkaa]1. kiukutteleminen
|
Aiheesta muualla
[muokkaa]- kiukuttelu Kielitoimiston sanakirjassa