huiputtaa

Suomi

Verbi

huiputtaa (53-C) (taivutus[luo])

1. puijata, huijata

   Vanha tekijä huiputti uhkapeliporukan rahat taskuunsa.

2. (arkikieltä) vuorikiipeilyssä onnistua pääsemään tavoittelemalleen vuoren­huipulle

   Vaikka Mount Everestin huiputtaminen toki on tavoitteena legendaarinen ja huikea, ei se lajiin perehtyneelle kohteena ole läheskään vaikeimmasta päästä.

Ääntäminen

• IPA: /ˈhui̯put̪ːɑːˣ/
• tavutus: hui‧put‧taa

Etymologia

• alkuperä epäselvä; yhden teorian mukaan se on kontaminaatio verbeistä huijata ja peiputtaa, toisen mukaan se liittyy huipata-sanaan, ja on merkityslaina ruotsista, jossa svindel-sanalla on sekä ’huimaamisen’ että ’huiputtamisen’ merkitys. Kirjakielessä sana on tullut käyttöön vasta 1900-luvun alkupuolella.

Käännökset

1. puijata, huijata

Ks. petkuttaa

Liittyvät sanat

Johdokset

• substantiivit: huiputtaminen, huiputus

Aiheesta muualla

• huiputtaa Kielitoimiston sanakirjassa
• huiputtaa Suomen murteiden sanakirjassa
• huiputtaa Suomen etymologisessa sanakirjassa
• Artikkeli 844 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa