tuima
Suomi[muokkaa]
Adjektiivi[muokkaa]
tuima (10) (komparatiivi tuimempi, superlatiivi tuimin) (taivutus [luo])
- ankara, raju
- Pohjoisesta käy tuima tuuli.
- vihainen, äkäinen
- tuima katse
- (murteellinen, länsimurteissa) voimakasmakuinen, hyvin suolainen
- (murteellinen, itämurteissa) vähäsuolainen, suolaton, mauton
- Onpa tämä keitto tuimaa.
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: [ˈtuimɑ]
Tavutus[muokkaa]
- tavutus: tui‧ma
Liittyvät sanat[muokkaa]
tuimailmeinen, tuimailmeisyys, tuimakatseinen
Yhdyssanat[muokkaa]
Vastakohta[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Tuima. Kotimaisten kielten keskus
Viro[muokkaa]
Adjektiivi[muokkaa]
tuima
- (taivutusmuoto) yksikön genetiivimuoto sanasta tuim
- (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta tuim
- (taivutusmuoto) yksikön aditiivi- eli lyhyt illatiivimuoto sanasta tuim
Huomautukset[muokkaa]
- Vaikka kirjoitusasu on sama, partitiivi- ja aditiivimuotojen ääntämys eroaa genetiivimuodosta: ensimmäinen tavu on kvantiteetiltaan pidempi ja jälkimmäinen lyhentynyt ja sen vokaali kvaliteetiltaan hieman redusoitunut.