Liite:Suomen kielen ääntäminen
Suomen kielen ääntäminen[muokkaa]
Suomenkielisten sanojen kirjoitusasujen ja ääntöasujen suhde on säännöllinen, joten valtaosassa sanoista ei ole merkitty erikseen ääntöasua. Tällä sivulla kuvataan se suhde, minkä mukaan suomenkielisten sanojen ääntöasu määräytyy. Jos siis sanat noudattavat säännöllisesti tätä kaavaa, ei suomenkielisen sanan ääntämystä tarvitse kuvata, muissa tapauksissa pitää.
Kirjainten äännearvot[muokkaa]
Perusperiaatteena kirjoitetussa suomessa on yleensä pidetty, että yksi kirjain vastaa tasan yhtä äännettä. Nämä vastineet on kuvattu suunnilleen seuraavassa taulukossa:
| Kirjain | IPA-äänne |
|---|---|
| Vokaalit | |
| a | ɑ |
| e | e |
| i | i |
| o | o |
| u | u |
| y | y |
| ä | æ |
| ö | ø |
| Konsonantit | |
| b | b |
| d | d |
| f | f |
| g | g |
| h | h ~ x ~ ç 2 |
| j | j |
| k | k |
| l | l |
| m | m |
| n | n ~ ŋ ~ m 1 |
| p | p |
| r | r |
| s | s |
| š | ʃ |
| t | t |
| v | v |
1) Kirjaimen n ääntämiseen pätee joitakin säännöllisiä ja epäsäännöllisiä äänneympäristöittäisiä muunnoksia.
2) Kirjaimen h laaja äänneympäristöittäinen vaihtelu suomen puhujille huomaamatonta vapaata vaihtelua
Vierassanoissa esiintyy myös muita kirjaimia, joiden äännevastineet saattavat riippua lainanantajakielestä.
Muut äänteisiin vaikuttavat seikat[muokkaa]
On olemassa muutamia täysin säännöllisiä, hyvän yleiskielen mukaisia poikkeuksia, jotka liittyvät suomen ääntämiseen, ne on kuvattu seuraavassa taulukossa.
| Kirjoitusasu | Äänneasu | Selite |
|---|---|---|
| nk | ŋk | nasaaliassimilaatio |
| ng | ŋː | nasaaliassimilaatio |
| np | mp | nasaaliassimilaatio |
| ʔ | sananraja kahden saman vokaalin välissä | |
| sh | ʃ | vanha yhteensopivuusmuoto hattu-s:n kanssa, ei suositeltava. |
Sananrajainen äänteenpidentymä (”rajageminaatio”)[muokkaa]
Joistakin suomen kielen sanojen lopuista on kielihistoriallisesti kadonnut konsonantti, jota vastaa nykyääntämyksessä useimmiten ääntymätön jäännöslopukepiirre, IPA-merkein ˣ. Tällä piirteellä on merkitys sekä ääntämyksessä, että etenkin taivutuksessa. Jäännöslopukepiirre pidentää sitä seuraavan äänteen, eli seuraavan sanan alkuäänteen tai sanan loppuun liittyvän affiksin alkuäänteen, jos se on k (esim. tulek kotiin), p (tuleppa tänne) tai t (tulet tänne), tai vokaalialkuisen sanan alussa olevan glottaalisulkeuman, IPA ˀ, josta muodostuu glottaaliklusiilinen äänne, IPA ʔ (esim. tule ulos), sekä tapauksittain myös muiden konsonanttien kanssa. Pidentymän kesto riippuu paljon puhujan murretaustasta, mutta on hyvin harvoin geminaatan (kahden äänteen) mittainen.
Piirre esiintyy säännöllisesti verbin yksikön toisen persoonan käskymuodossa, A-infinitiivin latiivissa (ns. sanakirjamuodossa) ja e-loppuisessa nominijohdoksessa (tyyppiä tuote (tuottaa), hanke (hankkia), piirre (piirtää), käänne (kääntää)) sekä nominin allatiivissa ja nne-adverbijohtimessa (sinne, tänne, tuonne, jonne, minne, kunne jne.) ja joukossa muita vanhoja suomalaisia sanoja (herne jne.), joissa se on syytä kirjoittaa ylös sanakirjaan.