teodikea
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
teodikea (12)
- (filosofia, kristinusko) oppi, siitä mikä on hyvän Jumalan suhde maailmassa olevaan pahaan; pahan ongelma
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | teodikea | teodikeat |
| genetiivi | teodikean | teodikeoiden teodikeoitten (teodikeain) |
| partitiivi | teodikeaa | teodikeoita |
| akkusatiivi | teodikea; teodikean |
teodikeat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | teodikeassa | teodikeoissa |
| elatiivi | teodikeasta | teodikeoista |
| illatiivi | teodikeaan | teodikeoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | teodikealla | teodikeoilla |
| ablatiivi | teodikealta | teodikeoilta |
| allatiivi | teodikealle | teodikeoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | teodikeana | teodikeoina |
| translatiivi | teodikeaksi | teodikeoiksi |
| abessiivi | teodikeatta | teodikeoitta |
| instruktiivi | – | teodikeoin |
| komitatiivi | – | teodikeoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | teodikea- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |