hurme

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

hurme (48)

  1. (runollinen, ylätyyliä) haavasta vuotava veri
    rakas meille on rauha, mut jos sota soi / kai yhdessä virrata hurmeemme voi. (Eino Leinon runosta ”Suomi ja Puola”, 1920)
    voi vainolaisen hurmehella peittää maan (Porilaisten marssi)

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈhurmeˣ/
  • tavutus: hur‧me

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi hurme hurmeet
genetiivi hurmeen hurmeiden
hurmeitten
partitiivi hurmetta hurmeita
akkusatiivi hurme;
hurmeen
hurmeet
sisäpaikallissijat
inessiivi hurmeessa hurmeissa
elatiivi hurmeesta hurmeista
illatiivi hurmeeseen hurmeisiin
hurmeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi hurmeella hurmeilla
ablatiivi hurmeelta hurmeilta
allatiivi hurmeelle hurmeille
muut sijamuodot
essiivi hurmeena hurmeina
translatiivi hurmeeksi hurmeiksi
abessiivi hurmeetta hurmeitta
instruktiivi hurmein
komitatiivi hurmeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo hurmee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
hurmet-

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

hurmekenttä, hurmevirta, hurmevuo, sydänhurme

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • hurme Kielitoimiston sanakirjassa