vilkku
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- vilkkuva valonlähde, joka on vuoroin toiminnassa, vuoroin ei. Erityisesti suuntavilkku.
- Suomalaiset eivät käytä vilkkua kääntyessään – ”mitäs se muille kuuluu, minne minä menen”.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: [ˈʋilkːu]
Tavutus
[muokkaa]- tavutus: vilk‧ku
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | vilkku | vilkut |
| genetiivi | vilkun | vilkkujen |
| partitiivi | vilkkua | vilkkuja |
| akkusatiivi | vilkku; vilkun |
vilkut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | vilkussa | vilkuissa |
| elatiivi | vilkusta | vilkuista |
| illatiivi | vilkkuun | vilkkuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | vilkulla | vilkuilla |
| ablatiivi | vilkulta | vilkuilta |
| allatiivi | vilkulle | vilkuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | vilkkuna | vilkkuina |
| translatiivi | vilkuksi | vilkuiksi |
| abessiivi | vilkutta | vilkuitta |
| instruktiivi | – | vilkuin |
| komitatiivi | – | vilkkuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | vilku- | |
| vahva vartalo | vilkku- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Käännökset
[muokkaa]1. suuntavilkku
|
Ks. suuntavilkku |
Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- verbit: vilkuttaa
Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- vilkku Kielitoimiston sanakirjassa