viimeinen
Suomi
[muokkaa]Pronomini
[muokkaa]viimeinen (38) (superlatiivi viimeisin)
- sellainen, jonka jälkeen ei tule enää yhtään
- Junan viimeinen vaunu oli tyhjillään.
- Sai kyllä olla viimeinen kerta, kun suostun tällaiseen.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈʋiːmei̯nen/
- tavutus: vii‧mei‧nen
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- viimeinen Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi
[muokkaa]viimeinen (38) (monikko viimeiset)
- se tai hän, joka tulee viimeisenä tai jää viimeiseksi
- Viimeinen sammuttakoon valot !
- Milloin viimeinen on valmis?
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | viimeinen | viimeiset |
| genetiivi | viimeisen | viimeisten viimeisien |
| partitiivi | viimeistä | viimeisiä |
| akkusatiivi | viimeinen; viimeisen |
viimeiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | viimeisessä | viimeisissä |
| elatiivi | viimeisestä | viimeisistä |
| illatiivi | viimeiseen | viimeisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | viimeisellä | viimeisillä |
| ablatiivi | viimeiseltä | viimeisiltä |
| allatiivi | viimeiselle | viimeisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | viimeisenä (viimeisnä) |
viimeisinä |
| translatiivi | viimeiseksi | viimeisiksi |
| abessiivi | viimeisettä | viimeisittä |
| instruktiivi | – | viimeisin |
| komitatiivi | – | viimeisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | viimeise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
viimeis- | |
Käännökset
[muokkaa]1. se tai hän, joka tulee viimeisenä tai jää viimeiseksi
Liittyvät sanat
[muokkaa]Synonyymit
[muokkaa]Vastakohta
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- Artikkeli 2173 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa