veruke
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- tekosyy
- Oli aina keksimässä verukkeita työnteon välttämiseksi.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈʋerukeˣ/
- tavutus: ve‧ru‧ke
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | veruke | verukkeet |
| genetiivi | verukkeen | verukkeiden verukkeitten |
| partitiivi | veruketta | verukkeita |
| akkusatiivi | veruke; verukkeen |
verukkeet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | verukkeessa | verukkeissa |
| elatiivi | verukkeesta | verukkeista |
| illatiivi | verukkeeseen | verukkeisiin verukkeihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | verukkeella | verukkeilla |
| ablatiivi | verukkeelta | verukkeilta |
| allatiivi | verukkeelle | verukkeille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | verukkeena | verukkeina |
| translatiivi | verukkeeksi | verukkeiksi |
| abessiivi | verukkeetta | verukkeitta |
| instruktiivi | – | verukkein |
| komitatiivi | – | verukkeine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | verukkee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
veruket- | |
Etymologia
[muokkaa]Sana on ilmeiseti johdos (kts. -ke), mutta sen alkuperä on epäselvä. Kirjakielessä sana esiintyy ensi kerran C. A. Gottlundilla 1832.[1]
Käännökset
[muokkaa]1. tekosyy
|
|
Aiheesta muualla
[muokkaa]- veruke Kielitoimiston sanakirjassa