vanhapoika

Suomi

Substantiivi

vanhapoika

1. (vanhahtava, joskus halventava) vähintään varhaiseen keski-ikään ehtinyt mies, joka ei ole koskaan elänyt avioliitossa

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋɑnhɑˌpoi̯kɑ/
• tavutus: van‧ha‧poi‧ka

Etymologia

• yhdyssana sanoista vanha ja poika

Käännökset

1. vähintään varhaiseen keski-ikään ehtinyt mies, joka ei ole koskaan elänyt avioliitossa

unkari: agglegény

Liittyvät sanat

• aikamiespoika
• peräkamaripoika
• selibaatikko

Vieruskäsitteet

• vanhapiika

Yhdyssanat

• vanhanpojanvero

Aiheesta muualla

• vanhapoika Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 481, 620 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa