valtuutussäännös

Suomi[muokkaa]

valtuutussäännös (39)

(oikeustiede) ylemmänasteisessa säädöksessä oleva säännös, joka mahdollistaa ylemmänasteista säädöstä alemmanasteisen säädöksen antamisen

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	valtuutussäännös	valtuutussäännökset
genetiivi	valtuutussäännöksen	valtuutussäännösten valtuutussäännöksien
partitiivi	valtuutussäännöstä	valtuutussäännöksiä
akkusatiivi	valtuutussäännös; valtuutussäännöksen	valtuutussäännökset
sisäpaikallissijat
inessiivi	valtuutussäännöksessä	valtuutussäännöksissä
elatiivi	valtuutussäännöksestä	valtuutussäännöksistä
illatiivi	valtuutussäännökseen	valtuutussäännöksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	valtuutussäännöksellä	valtuutussäännöksillä
ablatiivi	valtuutussäännökseltä	valtuutussäännöksiltä
allatiivi	valtuutussäännökselle	valtuutussäännöksille
muut sijamuodot
essiivi	valtuutussäännöksenä	valtuutussäännöksinä
translatiivi	valtuutussäännökseksi	valtuutussäännöksiksi
abessiivi	valtuutussäännöksettä	valtuutussäännöksittä
instruktiivi	–	valtuutussäännöksin
komitatiivi	–	valtuutussäännöksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	valtuutussäännökse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	valtuutussäännös-

yhdyssana sanoista valtuutus ja säännös

1. ylemmänasteisessa säädöksessä oleva säännös, joka mahdollistaa ylemmänasteista säädöstä alemmanasteisen säädöksen antamisen