valloitus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

valloitus (39)[1]

  1. miehitys sodassa tai taisteluilla; sillä saatu alue
  2. tutkimusmatkalla saavutettu kohde
    Pohjoisnavan valloitus, avaruuden valloitus
  3. romanttisesti hurmattu henkilö
    hänen uusin valloituksensa

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈʋɑlːoi̯t̪us/
  • tavutus: val‧loi‧tus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi valloitus valloitukset
genetiivi valloituksen valloitusten
valloituksien
partitiivi valloitusta valloituksia
akkusatiivi valloitus;
valloituksen
valloitukset
sisäpaikallissijat
inessiivi valloituksessa valloituksissa
elatiivi valloituksesta valloituksista
illatiivi valloitukseen valloituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi valloituksella valloituksilla
ablatiivi valloitukselta valloituksilta
allatiivi valloitukselle valloituksille
muut sijamuodot
essiivi valloituksena valloituksina
translatiivi valloitukseksi valloituksiksi
abessiivi valloituksetta valloituksitta
instruktiivi valloituksin
komitatiivi valloituksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo valloitukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
valloitus-

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

maailmanvalloitus, valloituspolitiikka, valloitusretki, valloitussota

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39