vainaja
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]vainaja (10)
- kuollut henkilö
- Hautausjärjestelyjen lähtökohdaksi tulee ottaa se, mitä vainaja itse olisi toivonut.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈʋɑi̯nɑjɑ/
- tavutus: vai‧na‧ja
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | vainaja | vainajat |
| genetiivi | vainajan | vainajien (vainajain) |
| partitiivi | vainajaa | vainajia |
| akkusatiivi | vainaja; vainajan |
vainajat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | vainajassa | vainajissa |
| elatiivi | vainajasta | vainajista |
| illatiivi | vainajaan | vainajiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | vainajalla | vainajilla |
| ablatiivi | vainajalta | vainajilta |
| allatiivi | vainajalle | vainajille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | vainajana | vainajina |
| translatiivi | vainajaksi | vainajiksi |
| abessiivi | vainajatta | vainajitta |
| instruktiivi | – | vainajin |
| komitatiivi | – | vainajine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | vainaja- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Huomautukset
[muokkaa]- käytetään puhuttaessa edesmenneestä henkilöstä persoonana, jolla on ollut toiveita tai haluja; vertaa sanaan ruumis
Etymologia
[muokkaa]vanha germaaninen laina[1]
Käännökset
[muokkaa]1. kuollut
|
Ks. kuollut |
Liittyvät sanat
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- vainaja Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 361. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.