tuntuma
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]tuntuma (10)
- (~ + elatiivi) kokemukseen perustuva (tutkimaton) tieto jostakin
- (~ + illatiivi) aavistuksen kaltainen (mutta ainakin teoriassa todennäköinen) olettamus jostakin
- se, miltä jokin tuntuu: tuntu
- (kuvaannollisesti) (jonkin) välitön läheisyys
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | tuntuma | tuntumat |
| genetiivi | tuntuman | tuntumien (tuntumain) |
| partitiivi | tuntumaa | tuntumia |
| akkusatiivi | tuntuma; tuntuman |
tuntumat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | tuntumassa | tuntumissa |
| elatiivi | tuntumasta | tuntumista |
| illatiivi | tuntumaan | tuntumiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | tuntumalla | tuntumilla |
| ablatiivi | tuntumalta | tuntumilta |
| allatiivi | tuntumalle | tuntumille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | tuntumana | tuntumina |
| translatiivi | tuntumaksi | tuntumiksi |
| abessiivi | tuntumatta | tuntumitta |
| instruktiivi | – | tuntumin |
| komitatiivi | – | tuntumine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | tuntuma- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |