terttu
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
 |
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
terttu (1)
- (kasvitiede) avoin kukinnon muoto, jolla on pitkä kukintolapa
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈt̪ert̪ːu/
- tavutus: tert‧tu
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | terttu | tertut |
| genetiivi | tertun | terttujen |
| partitiivi | terttua | terttuja |
| akkusatiivi | terttu; tertun |
tertut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | tertussa | tertuissa |
| elatiivi | tertusta | tertuista |
| illatiivi | terttuun | terttuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | tertulla | tertuilla |
| ablatiivi | tertulta | tertuilta |
| allatiivi | tertulle | tertuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | terttuna | terttuina |
| translatiivi | tertuksi | tertuiksi |
| abessiivi | tertutta | tertuitta |
| instruktiivi | – | tertuin |
| komitatiivi | – | terttuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | tertu- | |
| vahva vartalo | terttu- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
Gustaf Renvallin käyttöön ottama uudissana[1]
Käännökset[muokkaa]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.