tavu
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
tavu (1)
- (fonologia) sanan osa, yhden tai useamman äänteen muodostama kielen rytmiyksikkö
- Sanassa ”kolme” on kaksi tavua: ”kol” ja ”me”.
- (tietotekniikka) tavallisesti kahdeksasta bitistä koostuva tietoalkio ja datan tallennuskapasiteetin mittayksikkö
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈtɑ.ʋu/
- tavutus: ta‧vu
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | tavu | tavut |
| genetiivi | tavun | tavujen |
| partitiivi | tavua | tavuja |
| akkusatiivi | tavu; tavun |
tavut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | tavussa | tavuissa |
| elatiivi | tavusta | tavuista |
| illatiivi | tavuun | tavuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | tavulla | tavuilla |
| ablatiivi | tavulta | tavuilta |
| allatiivi | tavulle | tavuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | tavuna | tavuina |
| translatiivi | tavuksi | tavuiksi |
| abessiivi | tavutta | tavuitta |
| instruktiivi | – | tavuin |
| komitatiivi | – | tavuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | tavu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
Juontuu verbin tavata tavoin ruotsin verbistä stava. Mahdollisesti Elias Lönnrotin luoma uudissana.[1] Sanasta käytettiin 1800-luvulla yleisesti muotoa tavuu ja nykyinen tavu-muoto esiintyy ainakin Lönnrotin vuoden 1835 Kalevalassa.[2]
Käännökset[muokkaa]
1. sanan osa
Liittyvät sanat[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
- verbit: tavuttaa
Yhdyssanat[muokkaa]
avotavu, eksatavu, gigatavu, kilotavu, lopputavu, megatavu, nousutavu, petatavu, tavuheitto, tavujako, tavukirjoitus, tavunraja, tavuraja, tavuviiva, teratavu, tsettatavu, umpitavu
Aiheesta muualla[muokkaa]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).
- ↑ Kolehmainen, Taru: Tavun rajat. Kielikello, 2003, nro 1. Artikkelin verkkoversio.