sulloa

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Verbi[muokkaa]

sulloa (52) (taivutus[luo])

  1. ahtaa (erit. vaatteita ta jtk muuta pehmeää)
    Mies luki rauhassa lehteä taustalla, kun pankkivirkailijat alkoivat sulloa seteleitä ryöstäjän säkkiin. (iltasanomat.fi)
    Haminassa aiotaan sulloa 50 oppilasta samaan luokkaan (uusisuomi.fi)

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsulːoɑˣ/
  • tavutus: sul‧lo‧a

Etymologia[muokkaa]

Sanan alkuperä on tuntematon. Sillä ei ole vastineita suomen sukukielissä eikä sille ole keksitty lainaetymologiaa.[1] Tämän verbin ensiesiintymä suomen kirjakielessä löytyy 1548 julkaistusta Mikael Agricolan teoksesta Se Wsi Testamenti.[2]

Käännökset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • sulloa Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1205. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  2. Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 251. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.