sukututkija
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]sukututkija (12)
- henkilö joka tekee sukututkimusta
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈsukuˌt̪ut̪kijɑ/
- tavutus: su‧ku‧tut‧ki‧ja
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | sukututkija | sukututkijat |
| genetiivi | sukututkijan | sukututkijoiden sukututkijoitten (sukututkijain) |
| partitiivi | sukututkijaa | sukututkijoita |
| akkusatiivi | sukututkija; sukututkijan |
sukututkijat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | sukututkijassa | sukututkijoissa |
| elatiivi | sukututkijasta | sukututkijoista |
| illatiivi | sukututkijaan | sukututkijoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | sukututkijalla | sukututkijoilla |
| ablatiivi | sukututkijalta | sukututkijoilta |
| allatiivi | sukututkijalle | sukututkijoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | sukututkijana | sukututkijoina |
| translatiivi | sukututkijaksi | sukututkijoiksi |
| abessiivi | sukututkijatta | sukututkijoitta |
| instruktiivi | – | sukututkijoin |
| komitatiivi | – | sukututkijoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | sukututkija- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Käännökset
[muokkaa]1. tutkija
|