sortti

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sortti (5-C)

  1. (arkikieltä) laji (tyyppi, laatu)
    Kahvipöydässä oli tarjolla leivoksia sen seitsemää sorttia.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsort̪ːi/
  • tavutus: sort‧ti

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sortti sortit
genetiivi sortin sorttien
(sorttein)
partitiivi sorttia sortteja
akkusatiivi sortti;
sortin
sortit
sisäpaikallissijat
inessiivi sortissa sorteissa
elatiivi sortista sorteista
illatiivi sorttiin sortteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi sortilla sorteilla
ablatiivi sortilta sorteilta
allatiivi sortille sorteille
muut sijamuodot
essiivi sorttina sortteina
translatiivi sortiksi sorteiksi
abessiivi sortitta sorteitta
instruktiivi sortein
komitatiivi sortteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo sorti-
vahva vartalo sortti-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

ruotsin sanasta sort.[1]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • sortti Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.