sortti
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- (arkikieltä) laji (tyyppi, laatu)
- Kahvipöydässä oli tarjolla leivoksia sen seitsemää sorttia.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈsort̪ːi/
- tavutus: sort‧ti
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | sortti | sortit |
| genetiivi | sortin | sorttien (sorttein) |
| partitiivi | sorttia | sortteja |
| akkusatiivi | sortti; sortin |
sortit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | sortissa | sorteissa |
| elatiivi | sortista | sorteista |
| illatiivi | sorttiin | sortteihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | sortilla | sorteilla |
| ablatiivi | sortilta | sorteilta |
| allatiivi | sortille | sorteille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | sorttina | sortteina |
| translatiivi | sortiksi | sorteiksi |
| abessiivi | sortitta | sorteitta |
| instruktiivi | – | sortein |
| komitatiivi | – | sortteine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | sorti- | |
| vahva vartalo | sortti- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: sorttinen
Aiheesta muualla
[muokkaa]- sortti Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.