sointu

Kohteesta Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Sointu


Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sointu (1)

  1. (musiikki) harmonia
  2. (musiikki) sävelten samanaikaisen soinnin yhteisvaikutuksena syntyvä äänivaikutelma, yhteissointi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sointu soinnut luo
genetiivi soinnun luo sointujen luo
partitiivi sointua sointuja luo
akkusatiivi sointu; soinnun luo soinnut luo
sisäpaikallissijat
inessiivi soinnussa luo soinnuissa
elatiivi soinnusta luo soinnuista
illatiivi sointuun luo sointuihin luo
ulkopaikallissijat
adessiivi soinnulla luo soinnuilla
ablatiivi soinnulta luo soinnuilta
allatiivi soinnulle luo soinnuille
muut sijamuodot
essiivi sointuna luo sointuina luo
translatiivi soinnuksi luo soinnuiksi
abessiivi soinnutta soinnuitta
instruktiivi soinnuin
komitatiivi sointuine-
+ omistusliite luo

Etymologia[muokkaa]

Sana on Kaarle Aksel Gottlundin 1828 käyttöön ottama uudissana.[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

kolmisointu, riitasointu, voimasointu

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1174. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.