sointu

Kohteesta Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Sointu


Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sointu (1)

  1. (musiikki) harmonia
  2. (musiikki) sävelten samanaikaisen soinnin yhteisvaikutuksena syntyvä äänivaikutelma, yhteissointi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi sointu soinnut
genetiivi soinnun sointujen
(sointuin)
partitiivi sointua sointuja
akkusatiivi sointu; soinnun soinnut
Sisäpaikallissijat
inessiivi soinnussa soinnuissa
elatiivi soinnusta soinnuista
illatiivi sointuun sointuihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi soinnulla soinnuilla
ablatiivi soinnulta soinnuilta
allatiivi soinnulle soinnuille
Muut
essiivi sointuna sointuina
translatiivi soinnuksi soinnuiksi
abessiivi soinnutta soinnuitta
instruktiivi soinnuin
komitatiivi sointuine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

Sana on Kaarle Aksel Gottlundin 1828 käyttöön ottama uudissana.[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

kolmisointu, riitasointu yhteissointi

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1174. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.