sointu

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Sointu


Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sointu (1)

  1. (musiikki) harmonia
  2. (musiikki) sävelten samanaikaisen soinnin yhteisvaikutuksena syntyvä äänivaikutelma, yhteissointi

Taivutus[muokkaa]

Etymologia[muokkaa]

Sana on Kaarle Aksel Gottlundin 1828 käyttöön ottama uudissana.[1] Vrt. sointi, sointua.

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

alkusointu, duurisointu, epäsointu, kolmisointu, kuusisointu, loppusointu, mollisointu, murtosointu, noonisointu, perussointu, riitasointu, sekstisointu, septimisointu, sisäsointu, sointuanalyysi, sointukulku, sointuoppi, sointurakenne, sopusointu, viisisointu, voimasointu, vokaalisointu

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • sointu Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1174. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.