sointu
 |
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]sointu (1)
- (musiikki) harmonia
- (musiikki) sävelten samanaikaisen soinnin yhteisvaikutuksena syntyvä äänivaikutelma, yhteissointi
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈsoi̯nt̪u/
- tavutus: soin‧tu
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | sointu | soinnut |
| genetiivi | soinnun | sointujen |
| partitiivi | sointua | sointuja |
| akkusatiivi | sointu; soinnun |
soinnut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | soinnussa | soinnuissa |
| elatiivi | soinnusta | soinnuista |
| illatiivi | sointuun | sointuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | soinnulla | soinnuilla |
| ablatiivi | soinnulta | soinnuilta |
| allatiivi | soinnulle | soinnuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | sointuna | sointuina |
| translatiivi | soinnuksi | soinnuiksi |
| abessiivi | soinnutta | soinnuitta |
| instruktiivi | – | soinnuin |
| komitatiivi | – | sointuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | soinnu- | |
| vahva vartalo | sointu- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Sana on Kaarle Aksel Gottlundin 1828 käyttöön ottama uudissana.[1] Vrt. sointi, sointua.
Käännökset
[muokkaa]1. harmonia
|
Ks. harmonia |
Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: soinnukas, soinnullinen, soinnuton, sointuinen, sointuisa
- verbit: soinnuttaa
Yhdyssanat
[muokkaa]alkusointu, assonanssi, duurisointu, epäsointu, huippusointu, kolmisointu, kuusisointu, loppusointu, mollisointu, murtosointu, muunnesointu, noonisointu, perussointu, puolisointu, riitasointu, sekstisointu, septimisointu, sisäsointu, sointuanalyysi, sointukulku, sointuoppi, sointurakenne, sopusointu, tredesiimisointu, viisisointu, voimasointu, vokaalisointu
Aiheesta muualla
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1174. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.