sointi

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sointi (5-J)

  1. (akustiikka) sinimuotoisen värähtelyn l. ääneksen ja sen yläsävelsarjan muodostama ääni
  2. (fonetiikka) äänihuulten värähtelyn aikaansaama puheen ominaisuus
    Soinnin olemassa olon perusteella määräytyy konsonanttien soinnillisuus tai soinnittomuus.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsoi̯nt̪i/
  • tavutus: soin‧ti

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sointi soinnit
genetiivi soinnin sointien
partitiivi sointia sointeja
akkusatiivi sointi;
soinnin
soinnit
sisäpaikallissijat
inessiivi soinnissa soinneissa
elatiivi soinnista soinneista
illatiivi sointiin sointeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi soinnilla soinneilla
ablatiivi soinnilta soinneilta
allatiivi soinnille soinneille
muut sijamuodot
essiivi sointina sointeina
translatiivi soinniksi soinneiksi
abessiivi soinnitta soinneitta
instruktiivi soinnein
komitatiivi sointeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo soinni-
vahva vartalo sointi-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

bassosointi, falsettisointi, kokonaissointi, kuorosointi, puhesointi, orkesterisointi, sointilyhenne, sointisävy, sointiväri, yhteissointi, yleissointi

Vieruskäsitteet[muokkaa]
Anagrammit[muokkaa]

siinto, soitin, toisin

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • sointi Kielitoimiston sanakirjassa
  • sointi Tieteen termipankissa