sekaannus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sekaannus (39)

  1. sekaantuminen; epäselvä tilanne

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsekɑːnːus/
  • tavutus: se‧kaan‧nus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sekaannus sekaannukset
genetiivi sekaannuksen sekaannusten
sekaannuksien
partitiivi sekaannusta sekaannuksia
akkusatiivi sekaannus;
sekaannuksen
sekaannukset
sisäpaikallissijat
inessiivi sekaannuksessa sekaannuksissa
elatiivi sekaannuksesta sekaannuksista
illatiivi sekaannukseen sekaannuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi sekaannuksella sekaannuksilla
ablatiivi sekaannukselta sekaannuksilta
allatiivi sekaannukselle sekaannuksille
muut sijamuodot
essiivi sekaannuksena sekaannuksina
translatiivi sekaannukseksi sekaannuksiksi
abessiivi sekaannuksetta sekaannuksitta
instruktiivi sekaannuksin
komitatiivi sekaannuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo sekaannukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
sekaannus-

Etymologia[muokkaa]

johdos verbistä sekaantua (sekaannu- + -s)

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]