ronkkia

Suomi

Substantiivi

ronkkia

1. (taivutusmuoto) monikon partitiivi sanasta ronkka

Verbi

ronkkia (61-A) (taivutus[luo])

1. (arkikieltä) kaivella, sorkkia, käpälöidä

   Kuka on ronkkinut ruohonleikkurin rattaita?

   Pomppii ja pyörii se komppia lyö, sill'on pakko tunnustaa ett' voisin ronkkia yön sitä... [Cheekin kappaleesta Liiku]

2. (arkikieltä) säädellä luvattomasti jotakin; puuttua luvattomasti johonkin

   Mikseri oli ronkittu taas täysille!

Ääntäminen

• IPA: /ˈroŋkːiɑˣ/

• tavutus: ronk‧ki‧a

Liittyvät sanat

• ronkkija

Idiomit

• Ronkkia toisen asioita = Puuttua toisen asioihin

Käännökset

1. sorkkia, kopeloida, kaivella, käpälöidä

ruotsi: rota, böka, gräva

Aiheesta muualla

• ronkkia Kielitoimiston sanakirjassa