rikko

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Rikko


Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

rikko (1-A)[1]

  1. jonkin hajoaminen tai epäkuntoon meneminen
  2. jokin rikkojen (Saxifraga) kasvisuvun laji

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈrikko/
  • tavutus: rik‧ko

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi rikko rikot
genetiivi rikon rikkojen
partitiivi rikkoa rikkoja
akkusatiivi rikko;
rikon
rikot
sisäpaikallissijat
inessiivi rikossa rikoissa
elatiivi rikosta rikoista
illatiivi rikkoon rikkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi rikolla rikoilla
ablatiivi rikolta rikoilta
allatiivi rikolle rikoille
muut sijamuodot
essiivi rikkona rikkoina
translatiivi rikoksi rikoiksi
abessiivi rikotta rikoitta
instruktiivi rikoin
komitatiivi rikkoine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

haaksirikko, kelirikko, kilpirikko, kivirikko, konerikko, nivelrikko, papurikko, pyörärikko, raajarikko, rajarikko, rengasrikko, rikkokasvit, siipirikko, suksirikko, tyylirikko, vararikko, vesirikko, välirikko

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • rikko Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1-A