reunus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

reunus (39)

  1. jotakin asiaa tai esinettä reunustava jossakin olomuodossa oleva osa tai rakenne, reunusta
    Katon reunus
  2. kehys, kehystä

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈreu̯nus/, ['re̞u̯.nus̠]
  • tavutus: reu‧nus

Etymologia[muokkaa]

reuna + -us[1]

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi reunus reunukset
genetiivi reunuksen reunusten
reunuksien
partitiivi reunusta reunuksia
akkusatiivi reunus;
reunuksen
reunukset
sisäpaikallissijat
inessiivi reunuksessa reunuksissa
elatiivi reunuksesta reunuksista
illatiivi reunukseen reunuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi reunuksella reunuksilla
ablatiivi reunukselta reunuksilta
allatiivi reunukselle reunuksille
muut sijamuodot
essiivi reunuksena reunuksina
translatiivi reunukseksi reunuksiksi
abessiivi reunuksetta reunuksitta
instruktiivi reunuksin
komitatiivi reunuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo reunukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
reunus-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • reunus Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768. Hakusana reuna.