puhetapa

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

puhetapa (9-E)

  1. tapa puhua
    Helsinkiläisten puhetapa on ärsyttänyt jo 1860-luvulta lähtien – tutkija: "Jokainen syntyperäinen helsinkiläinen tunnistaa ilmiön" (helsinginuutiset.fi)
    Valehtelu, luistaminen tehtävistä, muu lusmuilu ja röyhkeä puhetapa ovat tätä päivää koulussa. (vauva.fi)

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈpuheˌt̪ɑpɑ/
  • tavutus: pu‧he‧ta‧pa

Etymologia[muokkaa]

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi puhetapa puhetavat
genetiivi puhetavan puhetapojen
(puhetapain)
partitiivi puhetapaa puhetapoja
akkusatiivi puhetapa;
puhetavan
puhetavat
sisäpaikallissijat
inessiivi puhetavassa puhetavoissa
elatiivi puhetavasta puhetavoista
illatiivi puhetapaan puhetapoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi puhetavalla puhetavoilla
ablatiivi puhetavalta puhetavoilta
allatiivi puhetavalle puhetavoille
muut sijamuodot
essiivi puhetapana puhetapoina
translatiivi puhetavaksi puhetavoiksi
abessiivi puhetavatta puhetavoitta
instruktiivi puhetavoin
komitatiivi puhetapoine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]