pirstale
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
pirstale (48)
- pala; esimerkiksi savi- tai posliiniastian rikkoutumisesta syntynyt pala
- Ruukku hajosi pirstaleiksi.
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈpirst̪ɑleˣ/
- tavutus: pirs‧ta‧le
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | pirstale | pirstaleet |
| genetiivi | pirstaleen | pirstaleiden pirstaleitten |
| partitiivi | pirstaletta | pirstaleita |
| akkusatiivi | pirstale; pirstaleen |
pirstaleet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | pirstaleessa | pirstaleissa |
| elatiivi | pirstaleesta | pirstaleista |
| illatiivi | pirstaleeseen | pirstaleisiin pirstaleihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | pirstaleella | pirstaleilla |
| ablatiivi | pirstaleelta | pirstaleilta |
| allatiivi | pirstaleelle | pirstaleille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | pirstaleena | pirstaleina |
| translatiivi | pirstaleeksi | pirstaleiksi |
| abessiivi | pirstaleetta | pirstaleitta |
| instruktiivi | – | pirstalein |
| komitatiivi | – | pirstaleine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | pirstalee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
pirstalet- | |
Liittyvät sanat[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- pirstale Kielitoimiston sanakirjassa