perusta

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

perusta (13)

  1. se, minkä päälle tai varaan jokin on rakennettu (myös kuvaannollisesti)
    Lukiolla on vankka perusta, joten se ei lähtenyt maanjäristyksessä tai tulvan mukana maasta irti.
  2. (marxilaisuus) yhteiskunnan alarakenne jonka muodostavat sen omistus- ja tuotantosuhteet; baasis

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈperust̪ɑ/
  • tavutus: pe‧rus‧ta

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi perusta perustat
genetiivi perustan perustoiden
perustoitten
perustojen
(perustain)
partitiivi perustaa perustoita
perustoja
akkusatiivi perusta;
perustan
perustat
sisäpaikallissijat
inessiivi perustassa perustoissa
elatiivi perustasta perustoista
illatiivi perustaan perustoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi perustalla perustoilla
ablatiivi perustalta perustoilta
allatiivi perustalle perustoille
muut sijamuodot
essiivi perustana perustoina
translatiivi perustaksi perustoiksi
abessiivi perustatta perustoitta
instruktiivi perustoin
komitatiivi perustoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo perusta-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

alkuperusta, kallioperusta

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • perusta Kielitoimiston sanakirjassa

Substantiivi[muokkaa]

perusta

  1. (taivutusmuoto) yksikön elatiivimuoto sanasta peru

Verbi[muokkaa]

perusta

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä perustaa
  2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä perustaa
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä perustaa