peru

Suomi

Substantiivi

peru (1)

1. perintö, jäämistö; perinne

   Tapa on säilynyt peruna muinaisilta ajoilta.

   Se on vanhaa perua.

Ääntäminen

• IPA: /ˈperu/
• tavutus: pe‧ru

Etymologia

sana pohjautuu perä-sanaan ja liittyy jostakin tai joltakin peräisin olemiseen

Käännökset

1. perintö

Ks. perintö

2. perinne

Ks. perinne

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

• perunkirjoitus

Aiheesta muualla

• peru Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi

peru

1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä perua
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä perua
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä perua

Extremadura

Konjunktio

peru

1. (rinnastuskonjunktio) mutta

Islanti

Substantiivi

peru

1. yksikön epämääräinen genetiivi sanasta pera
2. (taivutusmuoto) yksikön epämääräinen datiivi sanasta pera
3. (taivutusmuoto) yksikön epämääräinen akkusatiivi sanasta pera

Kroatia

Substantiivi

peru

1. yksikön datiivimuoto sanasta pero
2. yksikön lokatiivimuoto sanasta pero

Verbi

peru

1. monikon 3. persoonan preesens verbistä prati

Latvia

Substantiivi

peru

1. monikon genetiivi sanasta peri

Portugali

Substantiivi

peru m. (monikko perus)

1. kalkkuna
2. (slangia) penis

Ääntäminen

• (portugalinportugalia) /pɨˈɾu/
• (brasilianportugalia) //peˈɾu/

Etymologia

• nimestä Peru, jolla portugalissa usein viitataan yleisesti espanjalaisten Amerikkaan perustamiin asutuksiin

Liittyvät sanat

• (naaraspuolinen): perua