pellava

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

pellava (10)[1]

  1. yksivuotinen kuitu- ja öljykasvi (Linum usitatissimum)
  2. pellavakuituinen kangas
  3. (yleisesti) mikä tahansa pellavien (Linum) suvun kasvi

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈpelːɑʋɑ/
  • tavutus: pel‧la‧va

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi pellava pellavat
genetiivi pellavan pellavien
(pellavain)
partitiivi pellavaa pellavia
akkusatiivi pellava;
pellavan
pellavat
sisäpaikallissijat
inessiivi pellavassa pellavissa
elatiivi pellavasta pellavista
illatiivi pellavaan pellaviin
ulkopaikallissijat
adessiivi pellavalla pellavilla
ablatiivi pellavalta pellavilta
allatiivi pellavalle pellaville
muut sijamuodot
essiivi pellavana pellavina
translatiivi pellavaksi pellaviksi
abessiivi pellavatta pellavitta
instruktiivi pellavin
komitatiivi pellavine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo pellava-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

Sanan alkuperä on epäselvä. Varmoja vastineita lähisukukielissä ovat karjalan pellavas, lyydin pelvaz ja vatjan pellovaz. Etäisemmistä sukukielistä on esitetty vastineita, kuten mansin ponal ’hamppu’ ja hantin polõn ’hamppu, nokkonen’, joita Häkkinen pitää arveluttavina. Kirjakielessä sana on ensi kertaa mainittu vuoden 1642 Raamatussa.[2]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

kitupellava, pellavahame, pellavakakku, pellavakangas, pellavakuitu, pellavalanka, pellavaliina, pellavansiemen, pellavanviljely, pellavapaita, pellavapalttina, pellavapuku, pellavapyyhe, pellavapää, pellavarohtimet, pellavaroivas, pellavatukka, pellavavihko, pellavaöljy, puolipellava

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • pellava Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10
  2. Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 208. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.