pahta
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- (murteellinen, Lappi) jyrkkä kallioseinämä; kallio, paasi
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | pahta | pahdat |
| genetiivi | pahdan | pahtojen (pahtain) |
| partitiivi | pahtaa | pahtoja |
| akkusatiivi | pahta; pahdan |
pahdat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | pahdassa | pahdoissa |
| elatiivi | pahdasta | pahdoista |
| illatiivi | pahtaan | pahtoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | pahdalla | pahdoilla |
| ablatiivi | pahdalta | pahdoilta |
| allatiivi | pahdalle | pahdoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | pahtana | pahtoina |
| translatiivi | pahdaksi | pahdoiksi |
| abessiivi | pahdatta | pahdoitta |
| instruktiivi | – | pahdoin |
| komitatiivi | – | pahtoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | pahda- | |
| vahva vartalo | pahta- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]saamelainen laina[1]
Käännökset
[muokkaa]1. jyrkkä kallioseinämä; kallio, paasi
|
Liittyvät sanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- pahta Tieteen termipankissa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 380. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.