oletus
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]oletus (39)
- väite, jonka ajatellaan olevan tosi ajattelun pohjana; muodostaa premissin
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈolet̪us/
- tavutus: o‧le‧tus
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | oletus | oletukset |
| genetiivi | oletuksen | oletusten oletuksien |
| partitiivi | oletusta | oletuksia |
| akkusatiivi | oletus; oletuksen |
oletukset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | oletuksessa | oletuksissa |
| elatiivi | oletuksesta | oletuksista |
| illatiivi | oletukseen | oletuksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | oletuksella | oletuksilla |
| ablatiivi | oletukselta | oletuksilta |
| allatiivi | oletukselle | oletuksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | oletuksena | oletuksina |
| translatiivi | oletukseksi | oletuksiksi |
| abessiivi | oletuksetta | oletuksitta |
| instruktiivi | – | oletuksin |
| komitatiivi | – | oletuksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | oletukse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
oletus- | |
Etymologia
[muokkaa]Käännökset
[muokkaa]1. väite jonka ajatellaan olevan tosi ajattelun pohjana; muodostaa premissin
|
|