oksentelu
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]oksentelu (2)
- se, että oksentelee, jatkuva, säännölliseen tahtiin tapahtuva oksentaminen
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈoksenˌt̪elu/
- tavutus: ok‧sen‧te‧lu
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | oksentelu | oksentelut |
| genetiivi | oksentelun | oksentelujen oksenteluiden oksenteluitten |
| partitiivi | oksentelua | oksenteluita oksenteluja |
| akkusatiivi | oksentelu; oksentelun |
oksentelut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | oksentelussa | oksenteluissa |
| elatiivi | oksentelusta | oksenteluista |
| illatiivi | oksenteluun | oksenteluihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | oksentelulla | oksenteluilla |
| ablatiivi | oksentelulta | oksenteluilta |
| allatiivi | oksentelulle | oksenteluille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | oksenteluna | oksenteluina |
| translatiivi | oksenteluksi | oksenteluiksi |
| abessiivi | oksentelutta | oksenteluitta |
| instruktiivi | – | oksenteluin |
| komitatiivi | – | oksenteluine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | oksentelu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]- verbi oksennella ((vahva) vokaalivartalo oksentele- ) + johdin -u
Aiheesta muualla
[muokkaa]- oksentelu Kielitoimiston sanakirjassa