oja

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Oja ja Öja


Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

oja (10)

  1. maahan kaivettu ura pintavesien pois johtamista tai maanalaisen johdon sijoittamista varten
  2. (murteellinen) puro

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi oja ojat
genetiivi ojan ojien
(ojain)
partitiivi ojaa ojia
akkusatiivi oja;
ojan
ojat
sisäpaikallissijat
inessiivi ojassa ojissa
elatiivi ojasta ojista
illatiivi ojaan ojiin
ulkopaikallissijat
adessiivi ojalla ojilla
ablatiivi ojalta ojilta
allatiivi ojalle ojille
muut sijamuodot
essiivi ojana ojina
translatiivi ojaksi ojiksi
abessiivi ojatta ojitta
instruktiivi ojin
komitatiivi ojine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

Sanan alkuperä on epäselvä. Sen on arveltu olevan jäänne jostakin varhaisemmasta nykyisen Suomen alueella puhutusta kielestä.[1]tarkenna

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

avo-oja, kaapelioja, katuoja, kuivatusoja, laskuoja, ojaanajo, oja-aura, ojajyrsin, ojakellukka, ojakärsämö, ojalapio, ojanpenkka, ojanpiennar, ojanvarsi, ojavalo, salaoja

Idiomit[muokkaa]

  • Joutua ojasta allikkoon. – Joutua vaikeasta asemasta vielä pahempaan tilanteeseen.

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • oja Kielitoimiston sanakirjassa
  • oja Tieteen termipankissa

Viro[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

oja

  1. puro
  2. puronen, noro

Etymologia[muokkaa]

Mahdollisesti johdos samasta kantasanasta kuin sanan voog, jossa g astevaihtelumuutos vartalossa. Sana on lähisukukielissä.[2]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • oja Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa
  • oja sanastossa "[PSV] Eesti keele põhisõnavara sõnastik"

Viitteet[muokkaa]

  1. Lari Kotilainen: Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen, s. 21. Helsinki: Siltala, 2016. ISBN 978-952-234-367-3.
  2. Eesti Keele Instituut: Eesti etümoloogiasõnaraamat 2012. Tallinna: Eesti Keele Sihtasutus.