oheishuoltajuus

Suomi

Substantiivi

oheishuoltajuus (40)

1. (oikeustiede) järjestely, jossa lapsen huoltajuudesta vastaamaan on määrätty hänen toisen tai kummankin vanhempansa lisäksi ulkopuolinen henkilö oheishuoltajaksi

Ääntäminen

• IPA: /ˈohei̯sˌhuo̯lt̪ɑjuːs/
• tavutus: o‧heis‧huol‧ta‧juus

Etymologia

• yhdyssana osista oheinen (yhdyssanamuoto) ja huoltajuus

Liittyvät sanat

• yksinhuoltajuus
• yhteishuoltajuus

Aiheesta muualla

• oheishuoltajuus Kielitoimiston sanakirjassa