ohdake
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- lähinnä Cirsium-suvun kaksi- tai monivuotisia piikikkäitä ruohovartisia asterikasveja
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈohdɑkeˣ/
- tavutus: oh‧da‧ke
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | ohdake | ohdakkeet |
| genetiivi | ohdakkeen | ohdakkeiden ohdakkeitten |
| partitiivi | ohdaketta | ohdakkeita |
| akkusatiivi | ohdake; ohdakkeen |
ohdakkeet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ohdakkeessa | ohdakkeissa |
| elatiivi | ohdakkeesta | ohdakkeista |
| illatiivi | ohdakkeeseen | ohdakkeisiin ohdakkeihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ohdakkeella | ohdakkeilla |
| ablatiivi | ohdakkeelta | ohdakkeilta |
| allatiivi | ohdakkeelle | ohdakkeille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ohdakkeena | ohdakkeina |
| translatiivi | ohdakkeeksi | ohdakkeiksi |
| abessiivi | ohdakkeetta | ohdakkeitta |
| instruktiivi | – | ohdakkein |
| komitatiivi | – | ohdakkeine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | ohdakkee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
ohdaket- | |
Etymologia
[muokkaa]Sana on ilmeisesti -ke-johdos balttilaisperäisestä ošta-vartalosta, jonka kantabalttilaisesta alkumuodosta *ašta juontuvat nykyiset latvian asaka ja liettuan ašakà merkitsevät ’kalanruotoa’.[1] Vastaavia ošta-vartalon johdoksia itämerensuomalaisissa kielissä: inkeroisen ohtakain, karjalan ohahaine, vatjan õõhka ja viron ohakas. Kirjakielessä sana esiintyy jo Agricolalla.[2]
Käännökset
[muokkaa]1. Cirsium-suvun asterikasveja
|
Liittyvät sanat
[muokkaa]Synonyymit
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: ohdakkeinen
Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- ohdake Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Raija Lehtinen: Hyödykkeet ja haitakkeet. Muotokuvaa ‑ke-johtimisista sanoista. Kielikello, 1991, nro 1. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 268. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.