Siirry sisältöön

mielle

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

mielle (48-I)[1]

  1. havaintoihin pohjautuva yleensä välittömiin ärsykkeisiin liittymätön psyykkinen aines

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈmie̯lːeˣ/
  • tavutus: miel‧le

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi mielle mielteet
genetiivi mielteen mielteiden
mielteitten
partitiivi miellettä mielteitä
akkusatiivi mielle;
mielteen
mielteet
sisäpaikallissijat
inessiivi mielteessä mielteissä
elatiivi mielteestä mielteistä
illatiivi mielteeseen mielteisiin
mielteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi mielteellä mielteillä
ablatiivi mielteeltä mielteiltä
allatiivi mielteelle mielteille
muut sijamuodot
essiivi mielteenä mielteinä
translatiivi mielteeksi mielteiksi
abessiivi mielteettä mielteittä
instruktiivi mieltein
komitatiivi mielteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo mieltee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
miellet-

Etymologia

[muokkaa]

Volmari Kilpisen luoma uudissana[2]

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Synonyymit
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

miellesisältö, mielleyhtymä, pakkomielle

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • mielle Kielitoimiston sanakirjassa
  • mielle Tieteen termipankissa

Viitteet

[muokkaa]
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 48-I
  2. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).