miekka

Wikisanakirjasta
Katso myös: Miekka, miękka, miękką
Wikipedia
Katso artikkeli Miekka Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Miekka

Substantiivi[muokkaa]

miekka (9-A)[1]

  1. pitkäteräinen ase, jossa on kahva ja joka on suunniteltu isku- tai pistolyöntejä varten
    Huotra on miekan säilytyssuoja, joka peittää terän.
    Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu (Matt. 26:52)

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈmie̯kːɑ/
  • tavutus: miek‧ka

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi miekka miekat
genetiivi miekan miekkojen
(miekkain)
partitiivi miekkaa miekkoja
akkusatiivi miekka;
miekan
miekat
sisäpaikallissijat
inessiivi miekassa miekoissa
elatiivi miekasta miekoista
illatiivi miekkaan miekkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi miekalla miekoilla
ablatiivi miekalta miekoilta
allatiivi miekalle miekoille
muut sijamuodot
essiivi miekkana miekkoina
translatiivi miekaksi miekoiksi
abessiivi miekatta miekoitta
instruktiivi miekoin
komitatiivi miekkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo mieka-
vahva vartalo miekka-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

vanha germaaninen laina[2]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

iskumiekka, kurjenmiekka, lyömämiekka, miekanarpi, miekanhaava, miekanhuotra, miekanisku, miekankahva, miekankalske, miekankannike, miekankärki, miekanmittely, miekanmittelö, miekannielijä, miekanpisto, miekanponsi, miekansysäys, miekanterä, miekkakala, miekkalilja, miekkalisäke, miekkalähetys, miekkapyrstö, miekkataistelu, miekkatanssi, miekkavalas, pistomiekka, tohtorinmiekka, upseerinmiekka

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • miekka Kielitoimiston sanakirjassa
  • miekka Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9-A
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.